maanantai 8. maaliskuuta 2010

Kylyma

Nyhyh taas tuli kylyma. Aamulla oli vaivaiset nelja astetta, ja oli vilpoista kayttaa koira ulkona. Talla viikolla kun on taas mun vuoro.

Lisaksi taa akillinen saiden vaihtelu on saanut mut vilustumaan, joten viikonloppu hurahti paakivun ja lukuisten teekuppien merkeissa. Ja lauantaina ei paatykkaan MAdridiin, kun se urpo aluevlavoja raksupoksu ei antanukkaan lupaa. Niin me sitten sovittiin Coreyn kanssa, etta henkaillaan ihan vaan Talaverassa.

Eikohan aluevalvoja soita sitten (kotiin, koska kannykkaan EI MISSAAN NIMESSA voi soittaa, ne on koristeit)etta juu, sorkkeli, oisitte te sittekin voineet lahtea Madridiin, kun kerta paivaksi aioitte menna. Han oli ymmartanyt vaarin, etta me ajateltiin yopya siella. Mut jos han olisi antanut alunperin Coreyn selittaa loppuun asian, niin kenties han olisi voinut oikoa tan kasityksen. Corey soitti Clarisalle nimittain perjantai-iltana.

Mutta me vietettiin kiva paica Talaverassa. Vaikka ilma olikin kylma ja sateinen ja mulla oli kurkku kipea. Corey oli nimittain suunnitellut yllatyksen. Olin ihan varma, etta se olis joku surkea. Sit Corey johdatti mut linja-autoasemalle ja sanoi, et hei mulla on liput Madridiin, menoksi. Silla hetkella un teki mieli maiskia se maanrakoon, koska just edellisena iltana me oltiin kayty hupelimessa keskustelu siita, etta mina en lahtisi ilman hostvanhempieni lupaa Madridiin, enka valehtelisi menevani Toledoon (jonne meilla on lupa menna).

Sit kavi ilmi, et se oli huijausta, koska Meghan (se amerikkalaistytto, jonka kanssa meidan oli tarkoitus hengata MAdridissa) ilmaantui bussista. Mun ilme oli vrmasti melko loistava, ku nain sen, se tuli niin taytena yllatyksena. Oli hauskaa vaihtelua hengata Meghanin kanssa, koska en ollu nahny sita sitten sen MAdridin vaihtarimiitingin, ja siita on jo kuukausia.

Me kaytiin shoppailemassa ja ostin kevatfarkut (ne on vaaleet ja ohuemmat kuin talvifarkut) ja sellasen sinivihrean tunikapaidan. Me kaytiin syomassa kiinalaisessa ravintolassa. Taytyy kylla sanoa, et ne kiinalaiset, missa Suomessa kavin on paljon parempia. Mut hyvat ruoat tuollakin oli, et ei siina. Ruoan jalkeen mina ja Corey saatettiin Meghan bussiin, ja mentiin juomaan kahvit El Corte Inglesin ylakertaan.


Sit illalla tein taas pitsaa, koska olin luvannu hostisalle. Paco auttoi mua taikinan kanssa, koska me tehtiin se sellasella koneella, ja en ollut ihan varma miten sita kaytettiin. Me teimme kaksi taikinaa, eli yhteensa nelja pitsaa, ja paalle laitoin tomaattikastiketta, nakkipaloja, tonnikalaa, tomaattia ja simpukoita ja sienia ja juustoa, ja niista tuli tosi hyvia.

Illalla ei lahdetty diskoihin. Selene meni sen futisjoukkueen. Sunnuntaina Clarisa soitti uudelleen Coreylle (se on sen hosttati, niin ehka sei siksi soita mulle koskaan. Oon nahny sen kaks kertaa koko vaihtarivuoteni aikana...)ja sanoi, etta MAdridiin saadaan menna paivareissulle millon vaan. Etta hyva juttu. :)

Sunnuntaina aamulla kevin mun Rosin ja Balton kanssa taas kavelylla. Me nahtiin joku juoksukilpailujuttu. Sitten joku autokuski suuttui poliiseille, jotka toimi jarjestyksenvalvojina, koska se ei voinut kulkea kilpailun takia sielta, mista halusi ja rupesi karjumaan ja kirosi kauheesti. Me ei jaaty seuraamaan miten tilanne kehittyi.

Iltapaivalla tsillailin yllatys taas Coreyn kanssa. Tanaan oli taas koulua, ja oli ankeaa herata aamulla aikaisin. Ainiin ja hehkutampa tanne, etta psykologian kokeesta sain 8.65 pistetta!!! Paremmin kun suurin osa mun luokassa. Luulen et paras numero oli Luisin 9.4. Etta nain. Kaikki oli ihan huulipyoreena, etta nii minka numeron sa repasit??!! Olin ylpea. Et joo semmosia uutisia talla kertaa. Sais pikku hiljaa ruveta aurinko taas paistamaan ja ilmat lampeneen.

Terkkuja Suomeen! (ja mahdollisesti muuallekin!)

lauantai 27. helmikuuta 2010

tuulta ja sadetta.. eroja ja erilaisuuksia...

Ja Espanjan piti mukamas olla aurinkoinen.. Talla viikolla on satanut tyyliin joka paiva. Ja mun huone (joka on siis exterassi, vinkuu tuulessa. Tai siis sen ikkunat vinkuu. Ei oo kauheen viihtyisaa nukkua, ku ikkunat ulvoo. Seukki yosta tulee ainakin tuskaisa, koska on luvattu myrskya.

Saa nahda paastaako mun hostvanhemmat mua ja Selea ulos piletyksiin illalla. Jos on oikein paha ilma niin ei paasta. Kylma ei onneksi ole...

Jonkun aikaa sitten oli oikein aurinkoisia ilmoja, en ymmarra mihin ne ehti havita.. No juum.

Toledossa oli huippua! Mun luokka on just loistava. Otin paljon kuvia, Toledo on tosi kaunis kaupunki. Me mennaan varmaan joku paiva vaihtariporukalla tutkimaan sita. Saatiin aluevalvojalta lupa menna sinne kolmistaan, ja mun hostvanhemmatki paastais meidat. Tassa on kuva luokkaretkelta. Kuvassa vasemmalta oikealle Marta, Mina, Elena ja Selene ja taustalla Toledo.



Laittaisin lisaa kuvia, mutku olen laiska, niin en jaksa raahautua hakemaan muistitikkua. Taa kuva sattu olemaan koneella..

Sit ensi viikon lauantaina me mennaan MAdridiin taas! Coreyn hostaiti vie meidat sinne, mutta siella me tavataan pari muuta vaihtaria, usasta. Ja varmaan shoppaillaan ja otetaan huimasti valokuvia. Aaa siita tulee kivaa!

Olin jo keskiviikkona Madridissa, mut luokan kanssa, ku me kaytiin Aulassa, eli sellasilla yliopistomessuilla. Ne oli oikein mielenkiinoset, vaikken taall taidakaan yliopistoani kayda. Maa otin selvaa ulkomaitten yliopistoista, joita siella oli pari kojua mainostamassa ja juttelin enkuksi ja espanjaksi. Sen jalkeen me mentiin Xanaduhun, sinne isoon kauppakeskukseen. Etta sellasta.

Maa teen nyt vahan listaa asioista, mitka taalla on erilailla ku Suomessa, koska sellasta toivetta olen kuullut.

Ilmasto. Taalla on (yllari) lampimampaa kuin Suomessa.

Tyyli. Yleisesti ottaen ihmiset kiinnittaa taalla enemman huomiota ulkonakoon. Kaikki on hirveen huoliteltuja ja laittautuu aina ennen ulos lahtoa. Siina missa Suomessa tuulipuvussa kulkeminen on ihan yleista, taalla ei voi kayda lahimarketissakaan ilman laittautumista.

Ruoka-ajat. Aamupala on hyvin vaatimaton. Kahvi ja kourallinen muroja, tai hedelma. Koulussa ei anneta ruokaa, ja on vaan yks valitunti, joka kestaa puolituntia. Sillon syodaan evasleipa tai hedelma. Mina syon yleensa ompun.

Koulusta paastaan 14.30 ja kotona syodaan saman tien, kun ollaan paasty koulusta, eli noin 14.45. Illallinen syodaan 21-22 aikoihin, ja se on yleensa raskaampi kuin mita me Suomessa syotiin. Joskus joku ohut kanapihvileike, joskus kroketteja (en tiia onksne oikeesti suomeksi kroketteja, muta sellasia potkyloita joitten sisalla on liha tai kana tai kalaseosta ja ne karistetaan oljyssa. Ja nei oo terveellisia, mut hyvia ne on. Joskus on myos syoty pitsaa, joskus paahtoleipa sandwicheja.

Salaattia ei yleensa syoda paivaruoalla. Joskus illalliseksi valmistetaan salaattia. Ja se pitaa todellakin valmistaa. Ei kelpaa etta leikkaa palan kurkkua ja tomaattia ja repasee salaatin lehden lautaselle, vaan kaikki pitaa sekottaa, ja sitten pitaa lisata oliivioljya ja viinietikkajutskaa ja usein myos sipulia ja valkosipulia ja suolaa ja joskus tonnikalaa.

Hedelmia sen sijaan yodan paljon. Niita syodaan joskus illalliseksi, ja aina paivaruoan jalkeen. Ja yleensa syon sen ompun aina koulussa. Ja taalla ei kayteta juuri muuta rasvaa kuin oliivioljya. Tai no enimmikseen. Ja muuten kaytetaan sitten auringonkukkaoljya. Suomessa me kaytimme mun muistaakseni rypsioljya, ja taalla kaikki ihmetteli, kun kerroin, et mita se sellanen, miksei me kayteta auringonkukkaoljya...

Hedelmat ostetaan aina hedelmakaupasta, eli fruteríasta. Leivokset leipomosta, liha lihakaupasta. Kala me sentaan ostetaan marketin kalatiskilta. Mun perhe ihmetteli myos sita kovasti etta Suomessa kaikki ostetaan vaan sielta marketista. Tai no kai leivoksia ostellaan leipomosta. Mut muuten..

Sisalla pidetaan aina kengat jalassa tai kaytetaan tossuja. Kesalla ja sit ku tulee kuuma niin kaytetaan semmosia lapyskasandaaleja.

Ihmiset on yleisesti ottaen sosiaalisempia, kuin suomalaiset. Toisaalta melkeimpa kaikkialla muualla maailmassa ollaan sosiaalisempia kuin suomessa. Mika ero on suomalaisella introvertilla ja ekstrovertilla? Introvertti tuijottaa varpaitaan, kun se puhuu sulle. Ekstrovertti taas tuijottaa sun varpaita. Vitsi, jonka Corey loysi suomalaisista. Se luki mulle niita eilen, kun oltiin kahvilla.

Me kaydaan aina siina samassa paikassa kahvilla. Templossa, ne tarjoilijat tuntee meidat jo. Kiva homma.

Nii ja ruoasta viela, paivaruoka tai lounas tai mika lie syodaan aina yhdessa perheen kesken. Poyta katetaan yhdessa ja sitten kaikki syo yhtaikaa. Samalla katotaan telkkarista uutiset Telediariosta. Lehtia taalla ei lueta. Aamupala vedetaan naamaan viidessa minsassa. Lehtia ei tilata kotiin ja harvemmin niita ostetaan lehtikioskistakaan.

Perhe on kaikille tosi tarkee ja laheinen ja perheen kesken annetaan paljon pusuja yms. Myos kaverit pussailee ja halailee toisiaan yhtamittaa, ja tunteet naytetaan aika voimakkaasti, joskus liioitellenkin. Draaman voi saada aikaan mista vaan, ja sitten siita juorutaan kaikkien mahdollisten ihmisten kesken ja sita kommentoidaan silmat lautasen kokoisin, "ay que fuerte tía, que fuerte que fuerte!" mika kirjaimellisesti tarkottaa et oiku vahva, mut tassa tapauksessa, se on niinku.. no omg eli oumaigaad tai sinne pain. Kyllahan suomessakin juoruillaan, mut taalla se on jotenki... en tiia, erilaista. Jotenki julkisempaa ja yleisempaa.

Pilepaiva taalla on lauantai. Illalla joskus 11 - 12 aikoihin lahdetaan. Sita ennen pitaa laittautua ja sitten mennaan diskoihin kaveriporukalla. Mulla ja Selenella kotiintuloaika on 3:n aikoihin, mika on mulle ainakin riittanyt ihan hyvin, vaikka Sele valittaakin monesti, etta se on liian aikaisin.

Ja melkein kaikki asuu kerrostaloissa. Kesamokkeja ei ole kellaan, paitsi joillakin on maalla tai jossain kylassa talo. Mutta nekin talot on lahella toisiaan, taalla ei suomalaisten eristaytymista jonnekin korpeen oikein ymmarreta.

Ja on niita eroja paljon muitakin, mut ei tule nyt tahan hataan mieleen. Lisailen niita joskus taas, ehka ensi postaukseen.

maanantai 1. helmikuuta 2010

Mun laskurietana on taas ottanu spurtin

Hui, ku vilkasin tota mun laskurin etanaa! Se on liikkunu kamalan nopiaa taas viime aikoina.. Mulla tuli nimittain eilen puolivali vastaan. Vaihtarivuotta jaljella enaa kesakuun lopuille. Vaikka perhe on kylla pyytany et jaisin pitemmaksi aikaa, mut en tiia miten se sitten kaytannossa onnistuisi.. Pittaa pohdiskella ja kysya mun aluevalvojalta, et onkse ylipaataan edes mahdollista. Mun aluevalvoja kylla on by the way aika kelvoton.. Ehka soitan suoraan Interwayn paatoimistoon.

Taalla ollaan taas joulun jalkeen (mukamas)kovasti opiskeltu. Ma sain kirjallisuuden kokeesta 6.15 pistetta, eli kohotin numeroa about kahella pisteella. Jei! Ja noo... muissa aineissa ei sit ookkaa kehumista. Psykologiassa vois olla, mut siita ei ole viela ollut koetta.

Viime perjantaina ei ollut koulua ja vietin melkein koko paivan kaupungilla kavereiden kanssa. Ekaksi mun siskon Selenen ja meidan koulukamujen, sitten illan Coreyn, Hannan ja Martan, yhen mun luokkatoverin kanssa.

Lauantaina kavin aamupaivalla pitkalla kavelulenkilla Baltokoiran ja Pacon ja Rosin kanssa. Illalla piti kayda elokuvissa ja diskoissa, mutta loppujen lopuksi en sitten tehnyt kumpaakaan. Sen sijaan mina ja Corey istuttiin kahvilabaarissa pari tuntia. Sen jalkeen (koska mun sisko et jaksanutkaan lahtea enaa ulos jalkapallomatsinsa jalkeen) mun hostaiti soitti mulle, et munkin varmaan kannattaisi tulla kotiin. Niimpa menin. Se taisi loppujen lopuksi olla parhain vaihtoehto, koska mulla oli jalkaressukat niin rikki.. :(


Huomenna me mennaan luokkaretkelle Toledoon! Siita tulee varmasti tosi kivaa. :) Aion ottaa paljon kuvia ja jos ne Toledoveitset ei maksa paljoa, niin vois sellasen ostaa.

Sit 24. paiva me mennaan Madridiin luokan kanssa tutustumaan yliopistoihin. Yliopistoesitelmista nyt ei mulle sinansa oo hyotya, mutta paasempahan ainaski Madridiin ja siitakin tulee varmasti tosi kivaa! :)

Aurinko taalla paistaa taas joka paiva, ja se luo kivan kesaisen fiiliksen, vaikkei kamalan lammin olekaan. Joku 12 astetta se on kai edelleen paivisin, mutta tuntuu lampimammalta, jos ei tuule kauheasti. Mun huone (exparveke) on sillain sopivasti sijoittunu, et sinne paistaa aurinko eika tuule, jos ikkunat aukasee. Niimpa maa lueskelin siella eilen ikkunat levallaan ja rusketuin vahan. Mulla jai olkapaihin ohuet t-paidan rajat. :)

Eilen henkasin taas Coreyn kanssa ja me istuttiin ekaksi El Templo de Cafessa, jossa me ollaan nykyaan vakiasiakkaita. Ne myyjat tunnistaa meidat nykyaan ja muistaa senkin, et me otetaan mieluiten cappuccinot.

Etta sellaisia kuulumisia taalta. Kohta pitaa lahta tanssimaan flamencoa. Olen edistynyt ihan pikkuisen, enka kammaile enaa yhta pahasti kuin aluksi. Kai se laskee edistyksesta...

Aurinkoiset terkkuset sinne kylymaan Suomeen!

lauantai 2. tammikuuta 2010

...feliz año nuevo!

Ja taas on yksi vuosi ohi.

Aina hurahtaa jotenki tosi nopiaa.
Taa joulun aika on ollut tosi kivaa. Joka paivalle on ollu jotain tekemista. Olen henkaillut kotosalla ja keskustassa vaihtarikavereitten kanssa.

Mulla tuli aikas hoppu loytaa korkkarit Uuden vuoden juhlia varten. Etiskelin muka niita maanantaina, kun olin Coreyn ja Hannan kanssa kapungilla, mutta ei siita tullut mitaan. Me istutsekltiin Templo de Cafessa (ollaan loydetty kahvila!) ja juotiin cappuccinoja. Se tarjoilijatati kattoi meita jotenki halveksien, niiku oltas tyhmia, johtuen ehka siita etta puhuttiin englantia ja oltiin niin selvasti ulkomaalaisia.. Mutta siella myydaan tosi hyvia cappuccinoja.

Me otettiin myos tyhmia valkokuvia ja kierrettiin yks kortteli. Ja Hannan lahdettya mina ja Corey kaytiin leffateatterissa kattomassa Fama (Fame), joka oli ihan hyva. Ja sitten mun hostvanhemmat haki meidat ja me kaytiin heittamassa Corey kotiin.

Tiistaina kavin pitkasta aikaa spinningissa. Mulla on jaanyt harjoitukset nyt jouluna valista. Flamencossakaan en oo kaynyt piiitkaan aikaan. Oon varmaan ihan pihalla sit ku seukki kerran meen taas harkkoihin. Ku maanantainakaan en paase, ku me mennaan illallistamaan kaveriperheen luokse.

Sitte keskiviikkona muistin (kun muistutettiin), etta Uusi Vuosi lahestyy ja etta jos haluan ne korkkarit, nii ne ois syyta kayda ostamassa. Mina ja Hanna mentiin siis korkkariostoksille ja sovitin varmaan miljoonaa paria, mutta en loytany sellasia, mista oisin tykannyt. Lopulta palasin kotiin tyhjin kasin.

Torstaiaamuna me ajettiin Carrefouriin ja sielta viimein bongasin MaryPazin kengat, jotka ostin. Niissa oli suht lyhyet korot, joten ne ei heti ruvenneet sarkemaan jalkoja. Ainoa huono puoli oli, etta vaikka kengat oli numeroa 36 (ihan niinku mun jalat kutistuis, Suomessa numero oli yleensa 38) nii toinen oli vahan liian iso ja kavellessa vahan nopeampaa tahtia se tuntu putoavan. Tanssiessa se kummiski pysy jalassa ihan hyvin, nii etta nou hata.

Sitte otin tunteroisen paivaunet, jotta jaksaisin bilettaa koko yon. Sen jalkee me lahettiin hosttadin luokse ja illallistettiin siella ja laittauduttiin valmiiksi (siis sele ja mina laittauduttiin) fiestaan. Vuoden viimeisina kahtenatoista sekuntina popsastiin 12 viinirypaletta, enka ees tukehtunut vaikka aluksi pelkasinki tukehtuvani.

Sen jalkeen laittauduttiin loppuun ja mun hosttati Mari laitto mun hiukset sillee siististi, vaikka yksinkertasesti. Ja mun mekko oli natti. ^^ Kello yhelta Paco ajoi mut ja Selenen sitte takas keskustaan, jossa me tavattiin Aroa, Ainoa ja Anabel ja hipsittiin Zoccoon, yhteen diskoon jonne me oltiin ostettu liput. Siina diskossa en ollut viela kayny, mut se oli ihan siisti paikka. Ja siella tavttiin muita kavereita ja mun hostserkku Fanny ja sen poikaystava Davidki oli siella. Ne on molemmat just loistavia!

Ja koko yo menikin sitte siella. Kello viidelta paasi ilmaseksi jo kaikkiin diskoihin, siis muuhunkin kuin vaan sinne, minne oli ostanut lipun. Maa piipahdin Boulevardissa Ainoan ja sen poikaystavan Carlosin kanssa. Zocco meni kiinni seittemalta, jonka jalkeen me mentiin Nuevo Centroon, jossa on varmaan 6 diskoa, mutta nekin oli sulkeutumassa. Siella me istuskeltiin viela vahan paalle yheksaan asti, mika oli taysin hukkaan hetettya aikaa, koska ei sillon enaa tapahtunut mitaan.

Mun ja Selenen oli tarkoitus palata kotiin taksilla, mutta kaikki oli varattuja, joten piti soittaa Paco hakemaan meidat. Toisaalta, eipa me oltais muutenkaan paasty sisalle ilman avaimia, jotka oltiin molemmat unohdettu.

Kotiin paastyamme hieman ennen kymmenta, saatiin nukkua kivat kaksi tuntia, kello 12 asti. Sitte piti herata suihkuttautumaan ja laittaitumaan, silla yhelta meidan piti lahtea syomaan Pacon kotikylaan, Las Herenciaan. Ja siella vietettiin koko paiva, virkeina, pirteina ja hyvin levanneina. Kello 19.30 palattiin viimein kotiin. Luin about 45 minsaa Taru Sormusten Herrasta ja 20.30 nukahin. Ja nukuin 12 asti. Eli ihan hyvat younoset tuli. :)

Tanaan en tiia lahetaanko ulos Selenen kanssa, vaikka onki lauantai. Taalla biletetaan kylla aika kauheesti. Mut ehka meen Coreyn ja Hannan kanssa taas ulos ja jakamaan Uuden Vuoden kokemuksia.

Sunnuntaina me mennaan ehka MAdridiin bussilla, mina, Selene, Mayte ja Jessi, shoppailemaan. Mut ei ole viela varmaa. Me oltais siella yotaki, jonku sukulaisen luona. Mut tosiaan en tiia viela mennaanko me vai ei.

Ja keskiviikkona, jos se on 6. paiva, jaetaan viimein lahjat ja syodaan taas kamalasti. JA sitte alkaaki taas koulu.

Pitais lukea La Casa de Bernarda Alba.. Onneks se on lyhyt naytelma nii kai sen lukee suht nopeesti.. Jos sen jaksais aloittaa. Etta semmoisia.

Kaiken kaikkiaan taytyy sanoa etta oli kiva Uuden vuoden aatto, vaikkaki ihan erilainen kuin aikaisemmin.

¡Feliz Año 2010!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Navidad

Joulu oli just huippu!

Siina missa Suomessa joulu on sellanen valon juhla, taalla ei paljoa ihmiset koristelleet talojaan. Eivat ainakaan ulkopuolelta. Kaduille sen sijaan on pystytetty natit jouluvalaistukset, enkeleita ja tahtia ja pari joulupukkia.

Mulle tuotti kauhun hetkia joulupukkikoristeet, mita ihmiset oli laittaneet kerrostaloista roikkumaan. Yks niista naytti silta et se oli hirttaytynyt ikkunasta ja se oli ihan oikean ihmisen kokoinen. Suurin osa pukeista oli kuitenki sellasia tonttumaisia ja pienia.

Sisalla meilla on kaljuuntuva muovikuusi. Siina on kuitenkin loisteliaat koristeet, jotka peittavat muovineulasettomat kohdat.

24. paiva me kaytiin ulkona Selenen ja parin kaverin kanssa, syotiin baarissa nimelta El Paraíso neljalla egella ranskikset ja tortillaleivat. Vitsi maa tykkaan siita, et taalla saa aina juomien mukana ilmasta sapuskaa. Jaateet on mun suosikkeja, jostain syysta en tykkaa enaa coca-colasta... Ja juomat on yleensa 2 euron arvoisia.

Sitten me palattiin kotiin seittemaksi ja mentiin syomaan jouluillallinen host-tadin luokse. Ruokalistalla oli mm. rapua, jattikatkarapuja, simpukoita, pikkusimpukoita, viela pienempia simpukoita (tai no kotiloita ja se oli jonkun sortin mato siella sisalla) ja mustekalaa ja leipaa ja parsakaalia ja sen sellasta. Tuli vatsa tayteen.

Sen jalkeen mina ja siskot ja serkut alotettiin kattomaan The Notebook- elokuva (Rakkauden sivut). Jotenkin se ei ollut yhta koskettava espanjaksi dubattuna, kuin enkuksi... Dubbaus ottaa vielaki paasta, vaikka ymmarranki leffat ja sarjat ja kaikki yleensa.

Sit torstaina mentiin uudelleen tadin luokse ja syotiin suurinpiirtein samoja ruokia kuin edellisena iltana, mut talla kertaa paivalliseksi. Ja katottiin leffa loppuun ja pelattiin jotain sokon ja piilosen valilta.

Lahjat jaetaan vasta 6. paiva, joten en tiia viela mita oon saanu Suomesta lahjaksi, kun en oo avannu lahjapaketteja. Tai no karkkia ja semmosta ainaki tuli, mut niita paketoituja lahjoja en oo avannut.

Ja tanaan meen ostaan viimein korkkarit ja sukkahousut huomista varten. Mutta nyt ei ole eikaa kirjoitella enempaa. Hyvat uudet vuodet vaan kaikille! :)

perjantai 18. joulukuuta 2009

joulua odotellaan..

Joulu lahestyy, ja odotan innolla, etta paasen nakemaan espanjalaisen joulun. Vaihtarivalmennuksessa ja kaikissa papereissa meille sanottiin, etta joulun aikaan vaihtareille tulee isompi koti-ikava, mut ei mulla ainakaa oo tuntunu ikava kasvaneen.. Ehka se johtuu siita, etta nyt on kaikkee kivaa meneillaan.

Viimeinen kouluviikko ohi. Saatiin tanaan numerot, tokarit saadaan vasta ensitiistaina. Mutta talta nayttaa mun todistus. Ja asteikkohan oli 0-10, 0-4 = ei paasty lapi:

Espanjan historia - 1
Filosofian historia - 1 (Urpo! Se lupas, etta paastaa mut lapi jos teen yhen ekstratyon, ja maa tein sen ja vaansin sen loppuun yolla ku siihe meni nii paljo aikaa, ja se URPO ei voi antaa mulle ees kahta pistetta.)
Kuviksen historia - 4 (taa menee kevaalla lapi jos jaksan vahan panostaa. Mutta ku siitei sinallaa oo hyotya.
Enkku - 10
Psykologia - 7 (jeah, oon ylpea tosta. Ja puolet luokasta repas jotain 3-6.. Martalla oli 8, ja se oli luokan paras numero)
Latina - 8 (seki aika hyvin, mut mulla saiki olla kaikki paprut mukana kokeessa ja se koe oli sellanen et piti selittaa pari latinan kielista sanaa espanjaksi...)
kirjallisuus - 5

Etta nain. Oon ihan tyytyvainen. Siihen nahen et mistaan ei oo suomen lukiossa hyotya ku en tartte naista aineista hyvitettyja kursseja, ja opiskelumotivaatio ei ole kaikkein korkeimmillaan.

Eilen kaytiin sitte luokan kanssa illallisessa keilailuhallin ravintolassa. Ja sitte mentii yhessa diskoihin ja oli tosi kivaa. Pikkasen mulla on kiva luokka! :) Kuvia (joita oon lupaillut jo ikuisuuden mut en oo saanu ladattua tanne, koska olen laiska ja saamaton ja jatan muistitikun aina komeroon..)

Ja tanaa aamulla kaytiin ostamassa Purille, sille latinan (ja kreikan, jota mulla ei ole) opelle joululahja ja sit kaytiin antamassa se sille (shamppanjapullo, suklaakonvehteja, ja kukkia). Ja tama siksi etta se on tosi kiva.

Mut nyt pitaa menna. Hyvat joulut kaikille, jos en ehdi joulua ennen koneelle!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Valiaikainformationia...

Heipahei!

Kirjoittelen taalta nyt taas pitkasta aikaa. Taalla odotellaan innolla joululomaa. Kapunkiin on laiteltu jo jouluvaloja (jotka on baitewei paljon hienommat ku Oulussa) ja 22. paiva me mennaan ilmeisesti perheen kanssa Madridiin, jossa on varmasti superhienot joulukorsitukset. Ainaki kaikki kehuu niita. Ja maa oon luvannu tarjota Pacolle kahvit Starbucksissa, jonne en oo paasy ikuisuuksiin. Koska se ei usko, etta sielta saa hyvia kahveja.

Tasta viikonlopusta tulee pidennetty viikonloppu, koska maanantaina eika tiistaina ole koulua. Huomenna leivon sitten viimein niita kauan lupaamiani korvapuusteja. Saa naha miten onnistuu ilman kaardemummaa ja raesokeria. Ei niista taia tulla ihan oikeenlaisia, mutta sinne pain sentaan.

Ja uudenvuoden aattona me lahetaan pilettaan. :) Mun pitaa ostaa natti mekko sita varten. Selenellakaan ei ole viela mekkoa, niin me mennaan yhessa sen ja Fannyn, eli Selen serkun kanssa joku paiva ettimaan niita.

Koulussa sujuilee vahan miten sujuilee. Ens viikolla on kokeita, filosofia (fail), psykologia (ei fail, sen paasen lapi) latina (sitakaan en feilaa, ku siita tulee helppo). Ja talla viikolla oli espanjan koe ja hissan koe.

Ainiin ja Corey, se toinen vaihtaripoika, jonka tapasin Madridissa muutti Talaveraan, koska se joutui vaihtaan perhetta, niin paasen aina sillon talloin puhumaan kunnolla enkkua. Mutta mutta, nyt lahden, kun pitaa kayda ostamassa omppuja ja appelsiineja.

Besitos!