Lähtöni lähestyy melko päätä huimaavaa vauhtia. Enää 9 päivää lähtöön. Oikeastaan vain 8 päivää, 17 tuntia ja 39 minuuttia mun uuden laskurin mukaan. Laskuri löytyy tuolta ihan sivun alareunasta. Mielestäni se on hieno. Ja tämän kirjoituksen kirjoitettuani aikaa on jäljellä vieläkin vähemmän. Kätevää ajan kulutusta siis.
Koko ensi viikko on oikeastaan buukattu melko täyteen. Pitää ehtiä nähdä kavereita ja sen sellaista. Ja toimittaa muutama tärkeä työtehtävä. Ja koepakkauskin voisi olla ihan järkevää. Matkalaukku täytynee kaivaa jostain varaston uumenista muun rojun alta. Sen voisi punnita. Sinne voisi ruveta asettelemaan tavaroita. Pakkailu jäänee kumminkin viimeiseen iltaan.
Tai sitten ei, koska olen niin valtavan täpinöissäni, että pitää ruveta viikkoa aikasemmin sullomaan kamoja kassiin. Vaikka sen kassin joutuisikin sit purkamaan sata kertaa, koska tarvin vielä sen sisältämiä tavaroita.
Viralliset lentotiedot tupsahtivat postilootaamme viime tiistaina. Tasan tarkalleen kahta viikkoa ennen lähtöä. Niiden mukana tuli kaikkia kivoja ohjeistuksia, jotka tohkeissani luin myös vanhemmilleni. Tosin suurin osahan me oltiin käsitelty jo valmennustilaisuudessa.
Paprujen mukaan palaisin Suomeen jo 25.6. Toisin sanoen mun vaihtovuodestani tulee LYHYT. Mutta kenties vuotta pystyisi pidentämään jollain keinolla. Koska niissä papereissa luki, että paluupäivä sijoitetaan 5-10 päivää koulun lopun jälkeen. Mulla koulu kuitenkin vasta silloin 25.6. Njäh, typerää. No jaa, pitänee miettiä asiaa sitten myöhemmin. Turha pohtia vuoden loppua ennen kuin se on edes pääsyt alkuun.
Viimeinen viikkoni Suomessa käynnistyy huomenna. Jännä ajatella niin. Sitten tulee viimeinen viikonloppu. Viimeinen maanantai, viimeinen tiistain palanen. Sillä tiistaina koittaa lähtö. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
aaaa onnee! :D:D taas tulin lueskelemaan tätä. enää noin vähän aikaa, oon ihan innoissani sun puolesta! toivottavasti jaksat sieltäki sit kirjotella ymmm.! :))
VastaaPoistahiihhih kiitos :) Uskoisin jaksavani kirjoittaa, koska se on mun tapa purkaa asioita ja musta kirjoittaminen on mukavaa. Niin että eiköhän tänne ilmaannu postauksia aina säännöllisin tai vähän epäsäännöllisinkin väliajoin. :D
VastaaPoista